olen onnellinen, mitä sä luulit?

Tulin yliopistolta kotiin ja taivas oli ihan saatanan hieno.

Huonoja puolia Helsingissä: koko ajan sataa.

Hienoa on kuiteskin tenttisiideri ja se tunne kun kaikki asiat on tehty, ja voit kävellä kotiin ja istua ja olla tekemättä. En tiedä osaanko olla tekemättä, tajusin etten ole koko syksynä koittanut, antanut olla ja nukkunut tai ollut täysin tyhmä ja laiska ja saamaton. Olen erikseen, mutta en yhtä aikaa.

Joten keitän makaroonia. Keitän liikaa, melkein kokonaisen pussin. En oikein tiedä miksi. Aion nyt syödä makaroonia ja voita, katsoa telkkarista jotakin hirveää paskaa ja maata. En taida mennä suihkuun.

Eikä vituta yhtään vaikka en aio tehdä mitään. On meinannut vituttaa, esim se että housut kiristää. Se on kurjaa, suorastaan hirvittävää välillä, mutta en jaksa nyt oikein surra. Ja eikös ole aika surullista surra jos ei kuitenkaan aio tehdä asialle mitään, vaan syödä suklaapatukkaa.

On vaan sellainen levoton mieli. Haluaisin levätä nyt mutta ei huvita. Ei huvita tehdä muutakaan tosin. Tässä on hyvä, tiedän sen, mutta on paljon muitakin asioita. Paljon asioita joita pitäisi miettiä. Identiteettikriisi, ehkä sellainen. Kaikki pitää tehdä itse, jotenkin muka rakentaa oma juttu. Täällä sataa ja tuulee, aina on tukka naamalla ja väärät vaatteet.