Jos olisi kesä.
Olin tuulipuvunhousuissa ja laskin matematiikkaa, ja ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tuntui siltä että on oikeasti kaunis päivä, kaunis olo. Luulen että se johtuu uudesta kesähameesta, uuden vaatteen luulee aina muuttavan kaiken. Niissä on taika.
Kuitenkin sitä huomaa olevansa sama tyttö yhä, mutta nyt vain kukkahamekuoressa. Olen kyllästynyt siihen etten voi olla tyytyväinen ja siihen etten näe. Nyt on kuitenkin kukkahame ja ulkona haiskahtaa jo se kliseinen kevään tuoksu, joten en jaksaisi mököttääkään. Jos sitä vain unohtaisi. Unohtaisi kaikki känkkäränkkäasiat.
Ehkä tämän päivän kauneustaika olikin niissä tuulipuvunhousuissa. Päässä on soinut tämä sekä tämä. Viime päivinä olen alkanut pitää Kaj Chydeniuksesta. Noissakin biiseissä on sellaista 60-luvun välittömyyttä, joka saa unohtamaan edes hetkeksi päässä pyörivät väärän- ja oikeanlaisuudet. Sen että inhottaa, ja että se kyllästyttää.
Onko hyvä vai ei eli ei eli täh.
perjantaina, helmikuuta 25, 2011
ihmisen kuorta
maanantaina, helmikuuta 21, 2011
how´s it gonna be?
Henkinen hyvinvointi vaati suklaa-appelsiini-cupceikkejä. Söin yhden ja se riitti, minusta se on hyvän leivoksen merkki. Ne näyttää kamalalta ja on oikeastaan pelkkää voita, sokeria ja suklaata, mutta terveellinen elämä onkin ihan yliarvostettua.
Oikeasti olen katkera niille jotka hölkkäävät pakkasellakin. Niille jotka eivät leivo suklaakuppikakkuja vaan sokerittomia mysli-porkkana-kakkusia, ja niille joilla on pakaralihakset, salikortti sekä viikon liikuntaohjelma. Ennen kaikkea siksi, että ne sellaiset ovat ehkä tyytyväisiä.
Vatkatessa mietin taas tulevaisuutta: leipuri tai floristi olisi kiva. Mutta molemmat ovat sellaisia, että niillä on kaunis koti, laitetut kynnet ja kyky näyttää huolettomalta.
Miksen sovi muottiin?
lauantaina, helmikuuta 19, 2011
päätä patteriin
Muistin että minulla on blogi. Inspiraatio on palannut: lukuloma alkoi, tai ainakin koulu loppui. Haluan mekkoja ja valokuvata, en matematiikkaa. Ulkona näyttää siltä että lumi sulaa, vaikka sitä on edelleen ehkä viisi metriä ja pakkasta kolmekymmentä. Mutta tärkeintä on fiilis: ja nyt on keväinen, inspiroitunut onnifiilis.
Tässä on kolme kuvaa sitä havainnollistaakseni. Ensimmäisessä olen hyvin onnellinen, toisessa olen aloittanut palautumisen pienestä välikuolemasta. Kolmannessa olen palannut kakkoskotiin irtoripset vinksallaan, likaisena ja väsyneenä ja oksennuksessa. Mutta onnifiilis.
Tänään aion valokuvata ja katsoa Notre Damen kellonsoittajan, ensimmäistä kertaa. Sitten sulkeudun kolmeksi viikoksi tänne landelle tavoitteenani lukea, lukea sekä lukea. Se alkaa nyt. Ei sittenjoskus abivuonna, ei vuoden päästä, ei sitten keväällä eikä joskus joulun jälkeen, vaan nyt. Se on tässä nyt.
