Ruotsin reissu meni (ainakin minun osalta) sairaan hyvin, siellä oli niin jouluista ja ihanaa, valoja ja kauniita taloja kaikkialla. Kuviakin tuli mukava saalis, nyt vain parhauksia ihanasta sunnuntai-illasta, sillä olen liian väsynyt valkkaamaan enempää kuvia, kun eilen tanssittiin aamuun asti.
Sunnuntai-iltana siis käppäilimme ensin ravintolaan ja sen jälkeen katselemaan öistä vanhaa kaupunkia. Ne talot on niin hurjan romanttisia.
Sitten talsimme katselemaan torilla liiteleviä luistelijoita ja loppuillan istuksimme aivan ihanassa jenkkiläis-tyylisessä kahvilassa kuunnellen hyvää musaa, jutellen ja hörppien suklaakaakaoita ja vähän muitakin.
En jaksanut myöskään muokkailla enkä edes rajata kuvia, mutta ehkäpä niistä välittyy se, että oli muuten parasta pitkiin aikoihin tuo reissu ! Kunnon yöunien jälkeen ehkä ostoksia, joihin olen tajuttoman tyytyväinen.
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
jag älskar stockholm
kertoi aino klo tiistaina, joulukuuta 02, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 asiaa:
Oi miten voi olla noin hyvän näköistä kaakaota?!
mmm, se OLI hyvää :)
Lähetä kommentti