i got no excuse

Tänään mietin kaksituhattakymmentä.

Se on ollut elämäni vaikein ja kivoin vuosi.

Olen ehkä muuttunut ja oppinut paljon:
itsestäni eniten ja myös toisista,
juomaan överit ja juomaan sopivasti,
käyttämään kylpyvaahtoa reilusti
sekä puhumaan.



Tammikuussa tapahtui jotakin hyvin jännittävää. Aika kului nopeasti, tapahtui paljon. Prinsessapäivä oli täydellinen vaikka loppuillasta olinkin kovin epähieno. Sitten lensin Madeiralle.




Keväällä olin kiireinen ja onnellinen. 2010 keväällä oli omanlainen tuoksu ja oma soundtrack. Sain silloin tikkarin, käytin kimalleliimaa ja lauloin paljon fuck youta aamuöisin.


Kesäkuu meni matkaa odottaessa ja sitten matkalla, sen jälkeisiä päiviä en muista ollenkaan.



Heinäkuu oli mansikkainen. Tykkäsin kuumasta ja tyttöviikonlopusta, jolloin tehtiin pieni sievä retki kalliolle. Se oli sellainen viikonloppu josta muistan auringonlaskun ja vaan hauskaahauskaahauskaa. Ennen koulun alkua ehdin vähän lomailla: kuluttaa kesätossut puhki ja muka-lukea ylppäreihin. Näin paljon painajaisia.

Syksy meni ranttaliksi mutta mukavasti. Tulin aikuisikäiseksi. Ennen sitä ehdin kuitenkin nähdä tarpeeksi monta pientä kuolemaa aamuisin, synttärijuhlinta sujui aika nätisti. Oli kauniita aamuja ja darranuudeleita, paljon keskusteluja, naurua ja jotenkin haikeita hetkiä. Oli myös hetkiä, aamuyöllä, etten osannut oikein hengittää. En halunnut ajatella, touhusin vaan.

Joulukuussa syksystressi purkaantui. Väsyin ja suutuin maitopurkille, roskasäkille sekä nuudelikattilalle. Sitten tuli onneksi loma.