pipo on pop

Näinä blogittomina viikkoinani piposta on tullut ulkopukeutumiseni suola. Ne on vaan niin söpöjä ja tietysti lämpöisiä, ja suojaa vähän sateeltakin.

Tänään sitten lähdin ekaa kertaa viikkoihin kouluun ilman pipoa. Sittenpä kävikin niin, että ulkona oli rankkasade, ja meidän piti talsia kaupungin toiselle puolelle (ja takaisin) leffateatteriin. Elokuva itse, nimeltään Leijapoika, oli ihan perusjees, eli hyvä, huolimatta salissa leijuvasta märän villasukan hajusta, joka meistä läpimäristä reippailijoista lähti.

Tässä tuleekin nyt muutamia pipojani, joita olen ahkerasti käytellyt, tai toistaiseksi puuttuvan talven takia odotan innokkaasti pääseväni käyttämään.

Aslak-pipo on kiertänyt sukua jos jonkin verran, ja nyt se on minulla. Siinä oli ennen huopainen vuori, mutta kulutin sen puhki. Kuvio ja värit ovat ihania ja jos ei ole korvaläppäfiilis, ne voi kätsysti kääntää sisäpuolelle.


Ihmelätsä, jolla ei oikeasti ole nimeä, on ollut alkusyksyn lemppari. Toivoin baskeria, ja vaikkei se ihan original-mallinen olekaan, minä tykkään. Vähän törö, mutta mikäs sen parempaa kuin maalaisjuntti-pipot !

Talvipipo valmistui vasta viikonloppuna, ja odotanodotanodotan jo sitä talvea, (joka ei ilmeisesti ole ihan vielä tulossa: ulkona räiskii vettä niin, että ikkunalasit tärisee) niin että tämäkin pääsisi ulkoilutukseen. Tämä on söpis. Ekakuvan isäntä-pose ei ehkä ole ihan pipon eduksi, mutta sellainen se on !

Nämä eivät siis todellakaan ole ainoat piponi. Saatan kesken päivän saada mahti-idean maailman hienoimmasta lätsästä, ja mama neuloo sen parhaillaan yön aikana valmiiksi. Toimii !

Loppuun vielä kuva ystäväni mahtihienoista asusteista. Leopardi-kumpparit ja myrkynvihreät nahkahanskat ! Tajuttoman makeet. Kuolaan, ah.